keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kuin kalat kuivalla maalla!



Espoossa ei vieläkään sadetta, mut hiukan viileni ilma! Eilen päästiin nauttimaan hetkellisestä rajusta sadekuurosta Pakilassa. Heti sen loputtua alkoi aurinko paistamaan ja oli yhtä lämmin kuin ennen kuuroa. On tää ilmasto nykyään niin erikoinen.



Tässä kuvassa näette, mitä mieltä Putte on näistä helteistä. Kiukuttaa ja kovasti. Putte lähti taas hoitoon vanhemmilleni, sillä Iriksen juoksut alkoivat muutama päivä sitten. Kotona jotenkin haikea fiilis, kun lauma ei ole kokonainen :/



Nyt täytyy natustella marjoja, kun ovat parhaimmillaan. Koirat tykkää pensasmustikoista, mut mansikat eivät maistu.





Sytänkorvikset <3. Tekijän kanssa tuumattiin, onnistuisiko korviksien tilaus omista kankaista. Saisin itseommeltuihin vaatteisiin mätsääviä korviksia :)



Sängyn hionta on hikistä ja pölyistä hommaa. Tänään pitäisi jatkaa, jotta saadaan maalit pian pintaan. Sävyksi valkkaantui "Päiväntasaaja".

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lauantai hyvinkin.


Helteet jatkuu edelleen... Hermot on aika pinnassa, kun ei meinaa pystyä edes nukkumaan. Viime yö, meni olkkarin kahdella sohvalla ja heräilin jatkuvasti.
Tänään suuntasin Järvenpäähän lumpputreffeille hakemaan pari Mäkisen Kuvastinta. Päälle vetäisin Englantilaisen vintagemekon ja pään suojasin hatulla. Mekko on ihan loistava ja kuin tehty minulle, mutta vuori on harmikseni tekokuitua. Ei ole paras valinta kuumalla.


Tälläiset sitten kotiutui. Vihdoin saan eteiskäytävälle useamman kukan :)


Kovin on keltaista taas. Yllä Staffordshire Potteries ruokalautaset ja alla Katrilleja. Keltainen mehukannu on aikas herkku!



Olin vähän hämmentynyt kuullessani, että Sellon Anttilassa on loppuunmyynti. Kävin kurkkaamassa mitä on jäljellä ja kivat Pirta istuintyynyt lähti mukaan. Siellä on paljon kivoja tekstiilejä nyt edullisesti. Kannattaa käydä jos asuu lähellä :)

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kaikki kivat värit!





Tykkään väreistä. Se varmaan on tullutkin jo aikoja sitten selväksi, mutta kuinka vaikeaa on valita sävyä kerrossänkyyn? Barbie on aikas ihana, mutta jotenkin pinkki/vaaleanpunainen kausi on takanapäin. Vihreä saisi olla kirkkaampi kuin basilika tai lime ja greippi keltaisena ehkä aavistuksen pliisu. Päiväntasaaja on näistä paras, mutta onko tarpeeksi hyvä? Ei tässä mitenkään pyritä täydellisyyteen! Projektilistalla olis myös muutaman tuolin maalaus. Yksi tuoli on odotellut viime syksystä uutta maali- ja kangaspintaa. Hiottu on ja vaahtomuovi hankittu istuinosaan.




Oman hiuksiston sävyn valinta on myös aina katastrofaalista. Olen vähän luovuttanut kestovärien suhteen, kun koskaan ei saa juuri sellaista mitä toivoisi. Aina tulee ihan eri väriset kuin olis tarkoitus. Nyt täytyy pitää pidempää taukoa värjäyksessä, jos mielin pitää nämä karvat elossa.



Pöhkö koira Iris. Tälläisillä helteillä, ei tarvitsisi kaivautua peittojen alle, mutta se haluaa. Eilen se löytyi kuvan mukaisesta paikasta.



Pikke ja sen perusilme; Hölmistynyt <3



Nämä Rörstrandin Elvira kahvikupit ovat kirppislöytöjä. Tätä sarjaa olisi mukava löytää enemmänkin, sillä siihen kuuluu tosi kivannäköisiä osia. Nyt on joku vihreä ihastus päällä...



... sillä Verson Puodin Paratiisin Puutarhaa oli tilattava myös vihreänä joustogollegena.



Vitriini saatiin alkuviikosta roudattua kotiin. Ovetkin vielä uupuivat, mutta pakko oli asetella aarteita paikoilleen. Tyhjää tilaahan tuonne ei tule jäämään, kunhan saan kaiken paikoilleen.



Musta ei ole kiva väri, paitsi keltaisen kanssa! Marimekot, Arabiat ja Rörstrand mukavasti yhdessä.



Kukkasista puuttuu enää yhtä väriä, sitä kelta-punaista :)

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Tule pliis arki nopeammin!



Ihanaa, että tämä viikonloppu on kohta ohitse. On ollut hermoja kiristävä ja täysin mahdoton.
Asioiden olisi muututtava radikaalisti, että jaksan katsella tälläistä touhua.

Pikkusyrra oli ostanut Pihlaja-kaulakorun. Ei ollut tullut käytettyä ja antoi sen minulle. Aivan ihastuttava ja ollut jo usein kaulassa. Kuosista tykkään, mutta karkkeja inhoan. Onko kohtalotovereita? :) Vihreät Kuulat, Omarit, Mariannet ja After Eight aiheuttaa myös kylmiä väristyksiä. 



Ostin kerrossängyn, jotta lasten viikonloppuvierailujen nukkumisjärjestelyt helpottuisivat. Sänky kaipaa hiontaa ja uutta maalia pintaan. Värinvalinta pitäisi tehdä pian, mutta sävyjen kanssa tulee valinnan vaikeus. Eriväriset? Samanväriset? Keltainen? Oranssi? Turkoosi? Vihreä?



Vitriinin kukkaset jaksaa ihastuttaa. Pääsin lauantaina tarkastelemaan kuivunutta maalipintaa ja on kelvollinen. Huomenissa olisi kotiinkuljetus :) 



Hyvä dyykkaus; Martelan Kilta tuoli. Sinisen värinen ja puhdistusta vailla.  Jos en saa kangasta puhtaaksi, niin harkitsen uudelleen verhoiluttamista. Tykkään tosin tuosta alkuperäisestä kangas/nahka valinnasta paljon :)



Ystävältä hankittu keinutuoli. Tässä on hyvä turkoosi väri! Kyseistä sävyä harkitsen myös kerrossänkyyn.



Villiksestä hankittu Myyrä-pussari. En millään saanut vangittua sen upeita sävyjä kuvaan. Kangas on ikäisekseen todella kirkas ja hyväkuntoinen. Näitäkin on varmaan hommattava kaikissa väreissä.



Rasiat ovat myös villisostoksia. 



Vihdoin sain Verson Puodin Nalleja joustofroteena. Tässä on niin paljon paremmat värit kuin puuvillaisessa versiossa. En ymmärrä miksi siitä on tehty niin hailakka? :o
Perjantaina sain kangashyllyt ompelupöydän viereiselle seinälle. Vihdoin saan kankaat järjestykseen ja pöydän sellaiseksi, että voi vaan istahtaa ompelemaan, tekemättä raivausta ensin. Jes!

torstai 17. heinäkuuta 2014

Väliäkö hällä.


Lauantaina käytiin Pakilassa rakentamassa kompostit, marjapensaskehikko, pesemässä mattoa ja maalaamassa ikuisuusprojekti vitriini. Koko puuhauspäivä ulkona. Vitriinistä tuli ihan mielettömän nätti. Kohtapuoliin se on jo kokoamiskuiva ja saadaan tuotua kotiin paikoilleen. Pohjamaalikerroksen (valkoinen) jälkeenkin oli ihan nätti, mutta ei meidän kotiin sopiva. Kohta pääsee kupit ja kipot ojennukseen.
 



Sunnuntaina oltiin kaupustelemassa Vermon Konttitorilla. Oli kiva päivä ja hyvä myynti. Tavara väheni taas mukavasti, mutta vielä olis aihetta toiselle/kolmannelle myyntipäivälle. Toisella kertaa jos pakkaisi kaiken ajoissa, eikä puolenyön jälkeen... Väsymystä oli ilmassa, kahvi sekä eväät maistuivat ja väriä tarttui pintaan. 


Lumppuexpress- toimitti Vermoon ihanaisen vihreän masakankaan joka on villiksen satoa. Kiitos <3


 Joonas kävi kiertelemässä, kun itse olin päättänyt toimia vaan myyjän roolissa. Keltaiset Katrillit Vermosta, erikoisen pöllöpannumyssyn toi äitee Suonenjoelta.



Piparkukkaa puuvillana ja Paratiisin Puutarhaa trikoona. Piparkukat bongasi tarkkasilmäinen lumppu-ystävä torista :)



Viimeinen uupuva Masa-väri. Ruskeaa olin jo metsästänyt tovin ja vihdoin sitä löytyi :)



Kukkatyyny ja lasten nallehuopa. En edes tiedä, mitä lumppua tuolla tyynyn sisällä on, mutta hyvin se kesti pesua.



Ponilakana kiertsistä <3 Aikuisten kokoa, tietysti :)



1969. Niin mahtisvärit!



Hommasin MM laukun sinapinkeltaisena. Tovin etsin kirkkaankeltaista, mutta ei vaan löytynyt. Tämä sijaitsi samassa kaupungissa niin pääsin hakemaan. Tämä sävy saattaa olla minulle parempi, kuin mitä olin alunperin kaavaillut.


Tuoreita kukkia keskiviikkona piristykseksi <3 Kiitos muru.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Pirkko Silkkiturkki 2v.









Aika menee niin nopeasti. Juuri pitelin sinua sylissä, kun olit päivän vanha. Paljon onnea rakkaalle! 

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Mikä pöytä!


Vähänkö löytyi hieno kahvipöytä Pihliskirppikseltä! Huonomakuiset kerkesivät jo mollata, mut tykkään, kuin hullu puurosta :). Sai ikealaiset kyytiä.

Meidän koti on ihan järkyttävän kuuma. Kolme tuuletinta päällä ja räppänät auki kokoajan, mut lämpötila pysyttelee melkeen kolmessakymmenessä. Koirat ovat hiukan väsyneitä kuumuuteen. Pirkko näyttää raatorötkötys mallia.




Vihdoin sain Verson Puodin oranssia Paratiisia puuvillana <3 Voi onnea. Vielä olis trikoona tulossa.


Tämän viikon löytöjä ja henkarit sain äiteeltä. Alimmaisena sinikukallista tapettia rullan verran. Ylhäällä valoverho. Keltaisista kupeista ei löydy valmistajan nimeä. Ei siis mitään tietoa kenen ne ovat.

Sunnuntaina pitäisi hankkiutua ylimääräisistä tavaroista eroon Vermon Konttitorilla. Tarjolla on kaiken & laista ja toivottavasti sääkin suosii kirppistelijöitä :). Tulkaahan nykimään hihasta jos paikalle eksytte!